Tervetuloa tutustumaan sivuihimme!
Olemme
harrastaneet labradoreja vuodesta 1990.
Ensimmäinen pentueemme syntyi vuonna 2003. Kasvatustyömme on pienimuotoista
ja tähtää monipuoliseen harrastuskoiraan. Asumme
pienellä
maaseutupaikkakunnalla Paluksella, Porin lähistöllä. Takapihaltamme aukeaa
hyvät ulkoilu- ja treenimaastot, jossa vietämme paljon
aikaa koiriemme kanssa. Kennelissämme on tällä hetkellä neljä noutajaa. Kaksi veteraania
Migo ja Tavi viettävät rattoisia eläkepäiviä.
Ensimmäisestä pentueesta
meillä on uros Milou, joka toimii harrastuskoirana emänsä Tintin tapaan. |
Yhteystiedot / contact us:
Tuija & Kari Sulin
Alatie 31
29350 Palus FINLAND
+358-(0)-50-3566893
boompaws (@) dnainternet.net
|
Historia |
Karin kotiin saapui 1990 lbu
FIN JVA Usvalinnun Bob-niitti.
Samu oli pentuna todella kiltti, mutta jo
juniorina huomattiin koiran vahva luonne sekä koulutuksen tarve.
Samun kanssa oli käyty sorsassa jo puolivuotiaasta, joten taipumus- ja metsästyskoepuolikin alkoi kiinnostaa.
Hyvän koiran myötä Kari innostui itsekin kouluttamaan. Ensimmäisen
taipumuskoekurssin hän veti 1993 ja seuraavana vuonna tuli luontevana
jatkona NOME:n koulutusohjaajakurssi.
|
Samu

© Kari Sulin
|
Kari ja Migo

© Tuija Sulin 2000
|
Karin ensimmäinen oma koira löytyi myös läheltä.
Katri Mäkitalon kennelistä
haettiin musta helmi, labradoriuros
FIN JVA & MVA & KVA TK3 Bahokki`s Amigo
"Migo".
|
Tuijan kotona oli aina ollut koiria. Muistikuvat alkavat lapinkoira
Nöpöstä. Kotona oli myös ajavia koiria; suomenajokoira Huli, dreeveri Pimu,
beaglet Huli, Emmi, Tellu ja Siru. Ensimmäinen noutaja tuli 1993. Noora
oli musta labradori, vilkas ja touhukas Usvalinnun Riina. Toinen koira
tuli seuraavana vuonna 1994 pohjoisesta Mailiksen kennelistä. FIN JVA & MVA
Mailiksen Ånnentyttö "Tavi". |
Tuija ja Samu,
Tavi, Migo

© Kari Sulin
|
Kari ja Tintti, ensimmäisten pentujen
maailmaan tulo on lähellä.

© Tuija Sulin 2000
|
Ensimmäinen yhteinen noutaja tuli v 2000 Mailiksen kennelistä,
FIN MVA & JVA Mailiksen
Glamour Girl "Tintti".
Vuonna 2003 teetimme ensimmäiset pennut Tintille ja Migolle.
Vasta-alkajille 10 pentua oli aika raju kokemus. Onneksi ystävinä on
useampi kokeneempi kasvattaja, joiden neuvoilla pärjäsimme oikein
mukavasti!
|
Raahessa vetämässä nome-kurssia 2006. Luukas, Tanja Ja Tuija.

© Henna Mikkonen 2006
|
Raahessa vetämässä nome-kurssia 2006. Kari vetää tottelevaisuutta.

© Henna Mikkonen 2006
|
Omien koirien kanssa.

© Henna Mikkonen 2006
|